torstai 6. helmikuuta 2014

Aloin kirjoittaMAAN neulesanastoa

Kirjoitan tätä blogikirjoitusta päivä sen jälkeen, kun suomen kielen lautakunta antoi luvan alkaa tekemään -muodon käytöstä huolitellussakin yleiskielessä. Puhekielessähän muoto on esiintynyt jo Agricolallakin. Vihdoin kielenhuolto uskalsi ottaa kannan, jossa kunnioitetaan suomalaisten enemmistön puhetapaa. Tykkään.

Kerron siis täten, että aloin syksyllä kirjoittamaan blogiini isoa koneneulontaan keskittyvää sanastoa ja linkkisivustoa kootakseni yhteen paikkaan hyödyllisiä linkkejä ja yleensäkin tietoa neulekoneista ja niillä neulomisesta.

Netissä on melko paljon sivustoja, joilla käsitellään koneneulontaa, mutta loppujen lopuksi tieto on melko yksipuolista ja mitätöntä.

Koneneulonta on 1960- ja 1980-lukujen huippuvuosien jälkeen ollut melko pienten piirien asia. Käsityöharrastusten elpyminen on kuitenkin lisännyt myös neulekoneiden suosiota, joten tietoa koneneulonnasta tarvitaan myös suomeksi.

Toivon, että hiljalleen karttuvasta neulesanastostani on hyötyä mahdollisimman monelle. Päivittelen linkkejä hiljalleen. Osa linkeistä johtaa YouTubeen, Punomoon ja muihin neulealan nettijulkaisuihin, mutta osaan aion kirjoitella itse ohjeistusta. Esimerkiksi erilaisten pussialoitusten ja virkattujen aloitusten teosta ei netissä ole mitään materiaalia.

Sanastoa varten minulle voi lähettää linkkejä, toivomuksia ja parannusehdotuksia. Vaikka olen tehnyt neulekoneella kaikenlaista kait 16-vuotiaasta lähtien, tunnen olevani vielä tieni alussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti