sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ninjoja ja tutkimusmatkailijoita

Tässä lisää joululomatuotoksia, joita tein omille kummilapsilleni ja muille sukulaislapsille joululahjoiksi. Kaikki kuvien pipot ovat lasten kokoa, mutta kuvausta varten ne mahtuivat melko pienikokoiseen irtopäähänkin. On vähän "kireä pipo ja ikkunatkin mettään päin", mutta olkoon.
 
 
 
Ensimmäisenä kaksinkertainen musta malli Lakritsa, sipulipussimallinen harmaa Mineraalivesi (tupsunjuurena kaksi mineraalivesipullon korkin sinettirengasta) ja tutkimusmatkailija, dokumentaristi Jacques Cousteaun kuuluisaa pipoa muistuttava punainen Puolukka.


 
 
Kolmiraitaisista malleista ensin Englanninlakritsa, Maarianmaa ja Frankki, joista Viron valko-musta-siniseen lippuun perustuva Maarianmaa osoittautui 9-vuotiaan kummipojan suursuosikiksi kaksinkertaisen mustan Lakritsan ja punaisen Puolukan ohella. Syitä hän ei osannut sanoa. Yksivärinen oranssi tai räikeän vihreä olisi kuulemma ollut vielä parempi, mutta näistä vaihtoehdoista selvä kärkikolmikko valikoitui nopeasti. Ilmeisesti kummitädin on hankittava ainakin Brasilian lippuun sopivia vihreitä ja keltaisia lankoja valikoimiinsa.
 
Lisäksi kuvia nimettömiksi jääneistä värikokeiluista, joista viimeiset kaksi sinilakista ovat omia suosikkejani. Kuvista ei valitettavasti erotu, missä on käytetty poltettua oranssia, missä pinkkiä tai joulunpunaista. Lisäksi niiden asettelussa täällä Blogspotissa oli hieman ongelmia. Lopulta sain kuvat toisiinsa nähden linjaan, mutta ne katselevat kukin ihan minne sattuu. Olkoon.


 
 
 
Edellä mainitun kummipojan syntymäpäivillä ninjat tekivät esityksen, jossa pipoilla ja kaulureilla oli tärkeä tehtävä. Ja koska ne olivat venyneet mallinukenkin päähän, niiden asettaminen paksun collegehupun päälle ei ollut mikään ongelma. Pehmeä paketti oli selvästi mieluinen.
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti