perjantai 19. heinäkuuta 2013

Perinteinen virkattu kukkaruutu askel askelelta


Tunnustan, etten ole eläissäni tehnyt yhtään isoäidinneliötä. Muita virkattuja neliöitä olen harrastanut sitäkin enemmän. Tätä helppoa virkattua kukkaruutua olen käyttänyt monissa töissä eri kokoisena. Esimerkkinä kaksi eri paksuisista puuvillalangoista virkattua olkalaukkua. Vuorattu harmaa laukku meni työkaverille syntymäpäivälahjaksi, ja se oli kuulemma täydellisen sopivan kokoinen tablettitietokoneelle.
 

 

Kullanvärisen ison olkalaukun olen tehnyt suosikkivirkkauslangastani Madame Tricotin Maxista (koukku 1,5 mm), jota Suomesta saa valitettavan huonosti ja yleensä vain valkoisena ja luonnonvalkoisena. Joistain nettikaupoista saa muutamaa muutakin väriä, ja Menitan Helsingin myymälässä sekä Stockmannin lankaosastolla olen nähnyt mm. kirkkaanpunaista ja vihreää. Pariisilaisesta tuotemerkistään huolimatta lanka on valmistettu Turkissa, ja ilmeisesti se on samaa laatua kuin aiemmin porvoolaisen Tekstiiliteollisuuden valmistuttama tai maahantuoma teetee Maxi.

Tallinnan Karnaluksissa Maxia saa vaikka minkä värisenä (osoite  K. A. Hermanni 1, Tallinna), ja ainakin minulle se on lähes ainoa syy pistäytyä tuossa monien ylistämässä tukkukaupassa. Kaikkien vetoketjujen, silkkinauhojen, nappien ja tekokuitulankaröykkiöiden keskellä on pieni aukiollinen tätä merseroitua, 90 asteen pesun kestävää puuvillaa vedenvihreänä, viinipunaisena, hopeanharmaana, vaaleanpunaisena, suklaanruskeana, mintunvihreänä, mustana, vaaleansinisenä, tummansinisenä, vanhanroosan värisenä... Virolaiset itse näyttävät suosivan tässäkin langassa kirjavia, liukuvärjättyjä versioita. Tummat värit tuntuvat käteen hieman kovemmilta kuin vaaleat, mutta lanka soveltuu hyvin sekä liinoihin että vaatteisiin. Aikaisemmassa päivityksessäni olleet Madeleine-mekot olen tehnyt tästä samasta langasta. Virkkauksen lisäksi olen käyttänyt Maxia myös neulekoneella tehtyihin käsilaukkuihin.



Tässä teille tämän kauniin, perinteisen kukkaneliön ohjeet vaihe vaiheelta. Lankana on valkoinen Madame Tricotin Maxi ja koukkuna käsityöaarteeni, jo lähes antiikkinen yhdysvaltalainen Boye-koukku nro 5, joka vastaa nykyistä 1,5 - 1,75 mm koukkua.

Aloitus:
Kierrä lanka pari kertaa sormen ympäri. Vedä lanka rinkulan läpi aloitussilmukaksi ja virkkaa 5 ketjusilmukkaa (kjs).

 
1. krs:
Virkkaa samaan ympyrään *1 pylväs, 1 kjs*. Toista * - * vielä 10 kertaa, niin että työssä näyttäisi olevan 12 pylvästä. Viimeisen ketjusilmukan jälkeen sulje kerros piilosilmukalla ensimmäisten ketjusilmukoiden kolmanteen silmukkaan.


Siirtyäksesi toiselle kerrokselle virkkaa 3 ketjusilmukkaa.


2. krs:
Virkkaa kolmen ketjusilmukan jälkeen kaksi pitkää pylvästä (kaksi langankiertoa koukulle) edellisen kerroksen pylväiden väliin niin, ettet virkkaa pitkiä pylväitä loppuun asti. Koukulla on lopulta kolme silmukkaa, joiden kaikkien läpi vedetään kerralla yksi ketjusilmukka. Näin muodostuu kolmen pitkän pylvään muodostama lehdykkä.

 
Virkkaa *3 ketjusilmukkaa ja 3 'keskeytettyä' pitkää pylvästä lehdykäksi*. Huomaa, että ensimmäisen lehdykän jälkeen koukulle muodostuu kolmen sijasta neljä silmukkaa odottamaan lehdykän kokoavaa ketjusilmukkaa. Toista * - *, kunnes työssä on 12 lehdykkää.





Päätä kerros kolmeen ketjusilmukkaan ja niiden jälkeiseen piilosilmukkaan.



3. krs:
Aloita kolmas kerros piilosilmukalla edellisen kerroksen ensimmäisen ketjusilmukkakaaren keskelle.


Virkkaa *viisi ketjusilmukkaa ja 1 kiinteä silmukka seuraavaan silmukkakaareen*. Toista vielä 11 kertaa (yhteensä 12 uutta ketjusilmukkakaarta).


Päättele kerros piilosilmukalla aloituspiilosilmukkaan.


4. krs:
Virkkaa 3 ketjusilmukkaa.


Virkkaa sitten 4 pitkää pylvästä viereiseen ketjusilmukkakaareen, 3 ketjusilmukkaa ja 5 pitkää pylvästä samaan kaareen. Näin ympyrä alkaa muuttua neliöksi.


Kiinnitä kiinteällä silmukalla seuraavaan ketjusilmukkakaareen.


Virkkaa 5 ketjusilmukkaa.


Yhdistä kiinteällä silmukalla seuraavaan ketjusilmukkakaareen.


Tee 5 pitkää pylvästä seuraavaan ketjusilmukkakaareen. Huomaa, että edellisen kerroksen ketjusilmukkakaaresta muodostuu "kuudes pitkä pylväs". Virkkaa kulmaan 3 ketjusilmukkaa ja sitten 5 pitkää pylvästä edellisten kanssa samaan ketjusilmukkakaareen.


Kiinnitä pitkät pylväät seuraavan ketjusilmukkakaaren kylkeen kiinteällä silmukalla. Siirry 5 ketjusilmukalla seuraavaan kaareen ja seuraavaan neliön kulmaan. Tee samalla tavalla kolmas ja neljäs kulma.




Päättele neljäs kerros viimeisten viiden ketjusilmukan kaaren jälkeen piilosilmukalla ensimmäiseen pylvääseen. Katkaise lanka ja vedä langanpää silmukan läpi.



Neliöiden yhdistäminen:

Virkkaa seuraavien neliöiden  kolme ensimmäistä kerrosta samalla tavalla kuin yksittäisessä neliössä. Aloita neljäs kerros ketjusilmukoilla ja neljällä pitkällä pylväällä.

Virkkaa sitten 1 ketjusilmukka, 1 kiinteä silmukka ensimmäisen neliön kulmassa olevaan kolmen ketjusilmukan ketjuun ja vielä 1 ketjusilmukka. Tämä vastaa ensimmäisen neliön kolmen ketjusilmukan ketjua, mutta kiinnittää samalla neliöt kulmistaan.



Jatka virkkaamalla ensin 3 pitkää pylvästä samaan ketjusilmukkaketjuun.


Virkkaa sitten 1 kiinteä silmukka ensimmäisen neliön kolmannen ja neljännen pitkän pylvään väliin.


Jatka pitkiä pylväitä uuden neliön puolelle samaan kaareen kuin ensimmäiset 3 pitkää pylvästä. Kaaressa on siis yhteensä 5 pitkää pylvästä niin kuin muissakin kaarissa.


Virkkaa 2 ketjusilmukkaa, 1 kiinteä silmukka ensimmäisen neliön viiden ketjusilmukan ketjuun, 2 ketjusilmukkaa ja kiinteä silmukka seuraavaan uuden neliön omaan ketjuun.


Virkkaa 2 pitkää pylvästä seuraavaan uuden neliön kaareen ja 1 kiinteä silmukka ensimmäisen neliön toisen ja kolmannen pitkän pylvään väliin.Tee vielä 3 pitkää pylvästä uuden neliön samaan kaareen.


Virkkaa sitten 1 ketjusilmukka, 1 kiinteä silmukka ensimmäisen neliön nurkkakaareen, 1 ketjusilmukka ja 5 pitkää pylvästä vielä samaan kaareen.


Jatka kerros loppuun seuraten ensimmäisen neliön neljännen kerroksen ohjetta. Päättele piilosilmukalla ja katkaise lanka.

 
 
Juuri nyt minulla on kesken kaksikin isompaa työtä, jossa olen käyttänyt tätä neliötä. Olen virkannut Pirkanmaan kotityön ohuesta Pirkka-langasta villatakkia, jossa hihat ovat suoraan neuletta ja etu- ja takakappaleet virkatuista neliöistä. Muut työt ovat jatkuvasti ohittaneet tämän projektin, mutta eiköhän se valmistu jonain päivänä. Pirkka-langasta tehtynä neliön kukkakuvio jää hieman sumuiseksi lievän huopumisen vuoksi. Samasta syystä virheitä on ollut vaikea korjata purkamalla. Neulottuna en ole huomannut Pirkka-langassa samanlaista käyttäytymistä.
 

Toinen mukava, joskin työläs työ on ollut keittiönmaton virkkaaminen tavallisesta trikookuteesta. Paksun kuteen vääntäminen numeron 12 koukulla tarpeeksi tiukaksi on sellaista puuhaa, että ranne kaipaa taukoja aika usein. Mutta tämäkin työ etenee. Kahdestatoista ruudusta puolet on jo yhdistämiskunnossa.



4 kommenttia:

  1. 2 yövuoroa olen viettäny tämän ohjeen ja mustan kalalangan kanssa ja tykkään kyllä! Ainoastaan kuvallista ohjetta kaipaisin, mutta äkkiä tuon oppii kyllä ilmankin ulkoa.
    Kivasti näkyy pian työnjälki kun tilkut kootaan samantien yhteen :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, erittäin hyvästä ohjeesta, tälläista ohjetta olen pitkään etsinyt!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, aloittelijakin ymmärtää ohjeen :)

    VastaaPoista
  4. Minun eka oikea neliö,kiitos ohjeesta

    VastaaPoista